Nyt

Nanna Sudelta on Toisella puolella rantaa -näyttelyssä nähtävillä noin kuutisenkymmentä maalausta, joista iso osa on vuodelta 2025 ja ensi kertaa yleisön nähtävillä. Tämän näyttelyn myötä myös ympyrä sulkeutuu, koska Sudella olisi pitänyt olla retrospektiivinen näyttely Meilahden taidehallissa 2012, mutta museon sulki silloin ovensa. Susi piti korvaavan näyttelyn Helsingin taidemuseo HAM:ssa uusin maalauksin 2012–2013.

”Tämä on tuttu rakas tila. Ehdottomasti Helsingin kaunein näyttelytila. Olen myös otettu yhteisnäyttelyn mahdollisuudesta Pekka Ala-Pietilän kanssa. Hän on uransa tehnyt pitkälti teknologiayhtiöissä yritysjohtajana, mutta on myös valokuvaaja, jonka valokuvia on palkittu useissa kansainvälisissä kilpailuissa. Olemme kumpikin Asikkalasta kotoisin. Ajattelen, että meitä yhdistää ihmettelyyn omistautuminen. Kiteytän tämän: kauas katsomisen taito, aika, ikuisuus, olemassaolo, tahto, rajat ja kauneus. Mielestäni luovuudessa on aina kyse ajatusten ja tunteiden näkyväksi tekemisestä.”

Toisella puolella rantaa

Olen maalannut Meilahden Taidehallin näyttelyssä olevat teokset kuluvan vuoden 2025 aikana. Minulle on tyypillistä heittäytyminen. Tammikuussa heittäydyin tämän näyttelyn tekoon. Pidin yhden kesälomapäivän. Tiedän, että tavassani tehdä asioita ei ole mitään järkeä.

En uinut kesällä yhtäkään kertaa, mutta tavallaan uin hieman pidemmän matkan. Pääsin perille ja nyt olen rantautunut. Meilahden Taidehalli on meren rannalla. Se on mielestäni Helsingin kaunein näyttelytila. Matka kannatti.

Maalaukseni ovat rakkaussuhde elämän kanssa. Teosten läpi kulkee ihastunut sydän. Korpit koputtavat peltomaisemissa, meri kohtaa maan, pienet veneet heiluvat aallokoissa, kulhot ovat täytetty hedelmillä, puut kurkottavat taivasta, ruusutarhat ovat hoidettuja tai hoitamattomia, tuulee, on kylmä, on kuuma. Vuoret ovat olemassa, jotta niiden huipulle kiivetään. Enkelit lohduttavat ja opastavat. Kyyneleet täyttävät meren ja sydämet lyövät. Kaiken keskellä on suuri rauha. Paratiisi voisi olla tässä, tänään ja nyt.

Ankkuri tuntemattomaan

Kaikki alkaa valkoisesta tyhjästä kankaasta. Kaikki alkaa myös sisäsyntyisestä kommunikoinnin tarpeesta. Taiteilijana heijastan kankaalle ajatukseni ja tunteeni. Tavallaan lähestyn asioita, joita en näe. Jossakin vaiheessa ranta tulee aina vastaan. Ja taas se seuraava ranta. Ja seuraava. Ajatukset tavoittavat maan, sielu ihastuu auringonnousuun. Mieli heittää ankkurin tuntemattomaan.

Sanotaan, että ihminen ei voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan, mutta jokainen meistä tietää, ettei se oikeastaan ole totta. Meidän mielemme ja sydämemme ovat aina maailmanympärimatkalla, alati liikkuvaisina, ei ainoastaan auringon ympäri vaan myös valoa kohti.

Kuljetusalus aisteille ja ajatuksille

Taiteen tekemisen vaikeus on tehdä näkymätön näkyväksi.

Meidän aistimme tarttuvat nauruun, itkuun, haltioidumme hetkittäin syksyn tuulen pyyhkiessä kasvojamme. Mistä tulee vieno savun tuoksu? Koira haukkuu ennen kuin hiljaisuus särkyy. Toisen ihmisen lämmin käsi on todellinen ja totta. Silmiin katsominen on päivän tärkein hetki. Kyyneleet maistuvat suolaisilta ja suklaa sulaa suuhun. Maalaaminen on kuudes aisti. Maalaaminen on aistien ja ajattelun sekoituspakka. Se on nöyrä kuljetusalus, jolla kuljetetaan muodottomia muotoja, horjuvia ajatusrakennelmia, säihkyviä valaistumisia, pyörryttäviä tunteita ja värjättyä valoa toiselle puolelle rantaa ja takaisin. Päämäärää ei aina ole, kotiin ei aina löydä, mutta on horisontti, joka pysyy. Horisontti antaa tasapainon.

Pitkälle katsominen kirkastaa ajatuksen

Horisontti on maailman pisin silta. Se yhdistää meidät kaikki. Silta on ajatus, jonka risteykseen kuljemme silmiemme nuoralla. Niin kuin maa ja taivas erotetaan toisistaan, me kiinnitymme horisonttiin ja olemme ikuisesti toisella puolella rantaa.

Yksittäinen ihminen on aina elämän keskipiste. Me tavallaan olemme keskittyneet painovoimaan, mutta sen ympärillä on horisontti.

Ihmisen on hyvä katsoa niin pitkälle kuin silmä kantaa. Pitkälle katsominen on tunteiden ja ajatusten kirkastamista. Tähän väliin sijoittuvat tietoisuus, menneisyys ja tulevaisuus. Kipu ja onni. Omalla kohdallani myös maalaukset.

Kun katsoo tarpeeksi kauan ja tarpeeksi pitkälle, jossain vaiheessa enkelit tulevat vastaan.

Nanna Susi

Ilo ja Epäsymmetria

Minä missä milloin / Kari Cavén Satakieli / Hanna Westerberg Ovenvartija / Paavo Halonen Heijaa eestaas / Liivia Sirola Yöllisiä kohtaamisia / Minja Karoliina Laakso Pinnan alla / Canal Cheong Jagerroos

Me emme ole täydellisiä. Jopa luonnon täydellisyys suhteessa ihmiskuntaan ja omiin voimiinsa, tekee siitä virheellisen. Ja silti yhdessä muodostamme hengittävän ekosysteemin, joka sisältää ajatuksen, puheen ja tunteen.

Me tarvitsemme toisiamme. Ehkä nyt enemmän kuin koskaan.

Kun istun ja odotan saan vieraaksi heidän vieraansa, itseni myös. Millainen penkki. Jos lähden tästä, putoaa tuolta joku.

– Mirkka Rekola, runokokoelmasta Ilo ja epäsymmetria, 1965

Olisi hyvä olla avoin ajatukselle, että taide on yhteinen kielemme, jonka tarkoitus on antaa eikä ottaa keneltäkään mitään pois. Taiteen erilaisuus saa meidät muistamaan, että olemme ihmisiä. Ihmisyys on valtava yhteinen arvo.

Fokukseni on ollut koota näyttelyyn inhimillisyyden kirjo. Ihastuttavaa on, että taiteilijoiden teokset ovat hyvällä tavalla eriskummallisia. Ne sisältävät elämänkatsomuksellista viisautta ja sielunruokaa maustettuna leivällä, viinillä, vedellä ja hunajalla. Unohtamatta väriä ja valoa. Näyttelyn nimi tuli valituksi Mirkka Rekolan inspiroivan Ilo ja epäsymmetria -runokokoelman mukaisesti.

Ilo ja epäsymmetria on minun ensimmäinen laajasti kuratoimani yhteisnäyttely.

Nanna Susi

Kohtaaminen pohjoisen ja etelän välillä, arkipäiväisen henkisyyden ja globaalin ekologisen näkemyksen risteyksessä.

Nanna Suden ja Maurizio Savinin teokset käyvät vuoropuhelua maalaustaiteen ja kuvanveiston keinoin, tutkien kauneutta arkisissa eleissä ja ihmisen syvää yhteyttä luontoon. Näyttely kutsuu pohtimaan näkymättömiä yhteyksiä, jotka yhdistävät kaiken elävän.

Tämä näyttely tuo yhteen taiteilijat Nanna Suden ja Maurizio Savinin, jotka molemmat käsittelevät teoksissaan yhteyttä: ihmisten välillä, arjen ja hengellisyyden välillä, sekä ihmisen ja luonnon välillä. Heidän näkemyksensä täydentävät toisiaan – toinen lähestyy aihetta sisäisen rauhan ja arjen pyhyyden kautta, toinen yhteiskunnallisen ja ekologisen pohdinnan tasolla.

Nanna Susi johdattaa teoksillaan pysähtymään ja näkemään kauneuden arjen pienissä hetkissä. Hänen maalauksensa kuvaavat istuvia naisia, joilla jokaisella on rukousnauha käsissään. Nämä teokset kutsuvat pohtimaan hengellisyyttä arjen tasolla ja sitä, kuinka merkityksellisiä yksinkertaiset toimet voivat olla. Taustalla pyykkinaru, ruusut ja tähdet kietoutuvat lämpimään valoon, luoden tunnelman, jossa menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat intiimisti.

Rukousnauha toimii symbolisena punaisena lankana – uskon, toivon ja kauneuden kantajana tavallisen elämän keskellä. Susin maailmassa hengellisyys ei ole etäinen, vaan tiiviisti sidoksissa tunteisiin ja jokapäiväisiin hetkiin.

Maurizio Savinin taide vie katsojan toisenlaiseen, mutta yhtä resonoivaan maailmaan. Hänen veistoksensa ja installaationsa käsittelevät ekologiaa, vapautta ja yhteisöllisyyttä – usein runollisen ja ironisen ilmaisun keinoin. Savinin teoksissa eläimet ja hyönteiset ovat vapaita ja itsenäisiä, eivät ihmisen alistamia. Ne symboloivat luontoa, joka säilyttää arvokkuutensa myös rajoitettuna. Taiteilija muistuttaa meitä katsomaan pintaa syvemmälle – ymmärtämään todellisuuden monikerroksisuutta ja sen kytköksiä ekologisiin ja globaaleihin kysymyksiin. Jokainen luova teko – myös mehiläisen työ mehiläispesässä – on osa yhteistä, harmonista ja merkityksellistä kokonaisuutta.

Molempien taiteilijoiden työssä korostuu yhteistyön ja yhteisen vastuun merkitys. Susi kutsuu näkemään hengellisyyden kauneuden arjessa, Savini haastaa katsomaan maailmaa ekologisesta ja yhteisestä näkökulmasta. Kumpikaan ei aseta itseään keskiöön: jokainen maalaus, veistos tai installaatio on kutsu pohtimaan niitä näkymättömiä yhteyksiä, jotka sitovat meitä toisiimme – ja luontoon.

Kuten Nanna Susi sanoo:

”Tajunta ja tunteet ovat loputon työmaa. Jokainen hetki muovaa mielemme ja sydämemme perustuksia.”

Nanna Suden ja Maurizio Savinin teokset kutsuvat meitä löytämään sen punaisen langan, joka yhdistää meidät menneeseen, nykyhetkeen ja tulevaan. Näyttely on avoin rakennustyömaa ajatuksille ja tunteille – paikka, jossa taide johdattaa meidät kohti merkitystä, kauneutta ja toivoa.

Riikka Vainio, näyttelyn kuraattori